Etusivu

Minä & Sussu
Minä & työelämä
Minä & suklaa

Hauenkalastus
2011
2010
2009
2008
2007
2004
2003
Hauki top-lista

Numismatiikka



Yhteydenotot:
etunimeni@karhunen.fi






Powered by Louhi.net
NUMISMATIIKKA HARRASTUKSENANI (Päivitetty 22.4.09)

Ihan aluksi: Saan sähköpostiini jonkin verran kyselyitä rahoista, niiden arvoista yms. En pidä itseäni minkäänlaisena keräilijätietäjänä, joten ohjeistan tässä nyt kaikki mahdolliset kyselijät suoraan keskustelufoorumille, jossa asiallisiin kyselyihin yleensä saa asiallisen vastauksen: www.pk-numismaatikot.fi/forum.

Aloitin rahojen keräilyn ensimmäisen kerran 1980-luvun puolenvälin tienoilla ollessani noin 14 vuoden ikäinen. Kokoelma karttui ihan mukavasti pääosin kotimaisista kolikoista. Vuosi 1989 5p 1873 oli kuitenkin murroksen aikaa tämän harrastuksen suhteen: Ajokortti-ikä. Tuon jälkeen numismatiikka jäi vahvasti taka-alalle siihen pisteeseen saakka, että jossakin välissä kokoelma tuli myytyä pois. Kadun tuota nykyään suunnattomasti.

Mielenkiintoni kolikoihin, joka ei oikeastaan koskaan kokonaan kadonnutkaan, heräsi uudelleen alkuvuodesta 2007. Ryhdyin uudelleen aktiiviseksi keräilijäksi, vaikka jouduinkin aloittamaan ihan tyhjältä pöydältä. Ainoatakaan kolikkoa ei ollut tallessa vanhasta kokoelmasta. Keräilen ainoastaan markka-arvoisia kolikoita ennen vuotta 1963 mennen ajassa taaksepäin aina vuoteen 1864 saakka.

Monet keräilevät nykyään euroja. Se on mielestäni ihan ymmärrettävää, kun tarjontaa on niin paljon ja laajankin kokoelman saa nykypäivänä helposti kasaan. Itse en vain ole jaksanut kiinnostua eurokolikoista lainkaan, joten pidättäydyn markka-arvoisissa rahoissa. Myöskään paperirahat eivät minua kiinnosta, olipa aikakausi tai valuutta mikä tahansa.

En aio tällä sivulla juurikaan esitellä omaa kokoelmaani. Kokoelman laajuus/suppeus käy pääosin selväksi selailemalla puutelistaani tuossa alla. Toistaiseksi kokoelma ei ole edes esittelykelpoinen, mutta ehkä ajan myötä. Mitään numismatiikan tietolähdettä tästä sivustosta ei ole tulossa, vaan tämä on keskittynyt nimenomaa omaan harrastukseeni.

Numismaattinen puutelistani

Alta löydät lueteltuna kaikki ne suomalaiset kolikot, joita tällä hetkellä eniten kaipaan. En kuitenkaan juuri nyt ole ostamassa kolikoita, joten ei kannata edes tarjota.

1 penni, 1864-1917

1864   1865   1866   1867   1869   1870   1871   1872   1873   1874   1875   1876   1881   1882   1884   1895   1904  

10 penniä, 1865-1917

1875   1898  

25 penniä, 1865-1917

1867   1868   1869   1871   1872   1876   1891  

50 penniä, 1864-1917

1864   1868   1869   1876  

1 markka, 1864-1915

1864   1867   1870   1908  

2 markkaa, 1865-1908

1866   1867   1905   1906   1908

Myyn ylimääräiset kolikkoni jatkossa ainoastaan Huuto.netin kautta. Näet myynnissä olevat kohteeni klikkaamalla tätä linkkiä.

Internetistä löytyy pilvin pimein numismaattisia sivustoja, joista löytyy tietoa rahoista kaikilta mahdollisilta aikakausilta ja kaikista mahdollisista maailmankolkista. Tässä joitakin noista sivuista:

Businesta tekevät ja tuotteitaan markkinoivat sivustot