Etusivu

Minä & Sussu
Minä & työelämä
Minä & suklaa

Hauenkalastus
2011
2010
2009
2008
2007
2004
2003
Hauki top-lista

Numismatiikka



Yhteydenotot:
etunimeni@karhunen.fi






Powered by Louhi.net
JARKKO KARHUNEN TYÖELÄMÄSSÄ (Päivitetty 27.8.11)

Vaikka itsestäni edelleenkin (tässä nuoressa 39 vuoden iässä) tuntuu, että "mitähän sitä isona alkaisi tekemään", niin muutamankinlaista hommaa tässä on kerennyt jo tekemään, jotta leivän päälle on saanut laitettua muutakin kuin ylähuulen.

Ensimmäinen työpaikka oli myös toinen...

Työurani alkoi pienen tukkuliikkeen varastomiehenä kesätöissä 16- tai 17-vuotiaana. Seuraava kesä menikin makoillessa, taisinpa kaksi viikkoa olla silloisen kotikunnan palkkalistoilla keräämässä risuja ojista ja allikoista. Sitä seuraava kesä olikin jo ennakointia tulevaisuudelle, kun taskussa oli ABC-ajokortti ja pääsin aiemmin tutuksi tulleeseen tukkuliikkeeseen autokuskiksi varastomiehen hommien ohella. Tämä oli ensimmäinen työ, jossa tunsin jopa viihtyväni suurimman osan ajasta.

...ja kolmas

Kun koulut oli käyty ja varusmiespalvelus suoritettu (1993) mielessä ei ollut muu kuin työn tekeminen, tai ainakin rahan tienaaminen. Pääsinkin töihin autokuski-varastomieheksi samaan tukkuliikkeeseen, joka oli entuudestaan tuttu. Siellä ollessa vierähtikin lähes neljä seuraavaa vuotta. Tuo aika oli varsin opettavaista monellakin tavalla ja suureksi osaksi tuon aikakauden ansiosta olen nykyään sellainen kuin olen.

Tietotekniikka tuli kuvioihin

Ruumiillisen työn ura loppui (ainakin toistaiseksi) kun muutin Rovaniemeltä Ouluun opiskelemaan tietojenkäsittelyä vuonna 1998. Koulutukseen kuuluvan työharjoittelupaikan tarjonneessa ohjelmistoyrityksessä (QPR Software) tuli työskenneltyä osa-aikaisena ja pääosin ruotsinkielisenä teknisenä puhelintukiheebona vuoden päivät. Tämä työ ja työympäristö ei kuitenkaan ollut minulle tarkoitettu, joten kaverin vinkkiin toisesta avoinna olevasta työpaikasta oli helppo tarttua.

Se suuri suomalainen

Pian huomasinkin olevani töissä yrityksessä, josta suuri(n) osa Suomen tietotekniikka ja/tai tietojenkäsittelyopiskelijoista haaveilee työnantajanaan (Nokia). Elettiin vuotta 2001. Omat työtehtäväni olivat tässäkin työssä tietoteknisenä puhelintukiheebona toimiminen yrityksen omille työntekijöille. Työ oli varsin opettavaista ja antoi minulle paljon uutta tietämystä mm. työasemien ja palvelinten toiminnasta, mutta ennenkaikkea siitä, millaista on työskennellä suuressa yrityksessä ja mihin kaikkeen puhelintyössä voikaan törmätä.

Se suuri sininen

Nykyajan muotitrendi työmarkkinoilla, ulkoistaminen, iski työporukkaani muutaman vuoden työskentelyn jälkeen. Siirryin diilin yhteydessä suurelta suomalaiselta työnantajalta merkittävästi suuremman amerikkalaisen työnantajan palkkalistoille (IBM). Työtehtävät pysyivät samoina, kunnes pari vuotta myöhemmin alkoi tuulemaan kustannustehokkaasta suunnasta ja oli aika hankkiutua uusiin työtehtäviin. Yli viisi vuotta puhelintukityötä samassa firmassa jäi taakse.

Sinisen toinen sävy

Uusi ura löytyi työnantajaa vaihtamatta, huomattavasti lähempää kuin olisin osannut arvatakaan. Syksystä 2006 lähtien työskentelin pääasiassa samoissa piireissä kuin aiemminkin, mutta työtehtävät olivat hyvinkin erilaiset. Testasin erilaisten ohjelmistojen ja laitteistojen yhteensopivuutta tiettyjen ympäristöjen ja laitekannan kanssa. Voisiko asiaa enää paljon ympäripyöreämmin ilmaista? Työ oli mielenkiintoista, opettavaista ja monesti haastavaakin, kunnes 16.12.2008 minulle joululahjan tavoin ojennettiin käteen paperi, joka kertoi sen, jonka jo pari kuukautta olin aavistellut. "Taloudellisesta ja tuotannollisesta syystä joudumme valitettavasti irtisanomaan työsuhteenne 3.4.2009 alkaen". Tunne oli tuolloin sellainen, että lama olisi iskenyt meidän huusholliin.

Ihmemaa Intia

Kuinka ollakaan, työt eivät loppuneetkaan 3.4.2009 eikä lama iskenyt huusholliimme. Edellisen amerikkalaisen työnantajan korvannut intialainen työnantaja (HCL Technologies) otti minut töihin jatkamaan lähes samoissa tehtävissä, joita olin tehnyt jo edelliset 2,5 vuotta. Palkanmaksaja vain vaihtui, työpöytäkin pysyi samana. Reilut kaksi vuotta vierähti näissä kuvioissa, kunnes kahta (eli molempia/kaikkia) oululaista työntekijää koskevat YT-neuvottelut käynnistyivät helmikuussa 2011 ja päättyivät siten, että 100% YT-neuvottelujen alla olevista irtisanottiin taloudellisesta ja tuotannollisesta syystä. Työt loppuivat 30.6.2011 ja pari kesäkuukautta vierähti töitä hakiessa ja oleskellessa.

Nykytilanne

Kävin 19.8.2011 työpaikkahaastattelussa. 25.8. minulle ilmoitettiin, että minut on valittu tehtävään. 29.8. on tarkoitus allekirjoittaa työsopimus töistä, jotka alkavat 1.9.2011. Lisätietoja myöhemmin...